Viides merkintä

Tiistai iltana matkasin junalla Helsinkiin, kun auton ajaminen ei kuulemma olisi ollut suositeltavaa operaation jälkeen. Vatsa oli jo todella kipeä tässä vaiheessa ja olin kiitollinen etten ollut vielä myynyt ihan kaikkia 48 numeron farkkujani pois. Olen siis nyt kokoa 42, en vieläkään mikään pieni tyttö, mutta tuon pömppämahan kanssa tarvitsi jo suurempia housuja. Kipu lääkkeitä en uskaltanut syödä, kun vissiin panadol oli ainut, mikä ei sisältänyt mitään haitallista keräyksen kannalta ja niitä minulla ei sattunut olemaan.
(Niin ja niille sadoille kysymyksille aiheesta "miksi se muka noin pömpöttää?" vastaan nyt yleisesti tässä, että perus tilavuuslaskua! Jos vatsassa on munarakkuloita 38kpl ja jokaisen rakkulan halkaisija on noin 30mm niin laske siitä! Kyllähän ne tilaa vie!=DD)

Soitin ystävälleni jo tuntia ennen saapumistani. Ei vastausta, oletin tämän olevan töissä. Pasilasta soittaessani löi luurin korvaan. Aloin huolestua, koska oli jo myöhä, olin kipeä ja minulla oli painava kassi. Yleensä matkustan pelkällä käsilaukulla, mutta olin hamstrannut koulutarvikkeita mukaan, että vaikka olen poissa voin tehdä tehtäviä - toisin kävi. Joskus ilta kymmenen jälkeen keksin, että ystäväni kämppis on baarissa töissä ja sattui olemaan vuorossakin, joten sain avaimet ja pääsin rauhoittumaan. Ystäväni tuli täysin zombi tilassa kotiin puolenyön jälkeen ja sammui saman tien.

Nukuin yllättävän hyvin, vaikka heräilikin tarkistamaan kelloa aina parintunnin välein. Teen niin aina kun on tilaisuus, jonka takia ei vaan voi nukkua pommiin. Kämppis tuli silloin viideltä aamulla, jonka jälkeen en saanut enää oikein unta, kun mietin vaan kaikkia valmisteluja. Nousinkin ennen kuin kello soi ja olin Cafe Esplanadissa aamiaisella heti 8 jälkeen. Tuntui oudolta olla juomatta kahvia sielä.  Kahvia ei siis saa juoda ennen luovutusta. Ostin mukaan myös eväsboxin.

Paikalla olin juuri ajoissa, mutta silti jouduin odottamaan aulassa ties kuinka kauan. Fertinovalla on jotenkin sellainen hiljainen ja rauhallinen tunnelma, että tunnun aina nukahtavan odotushuoneen sohvalle. Niin kävi nytkin. Havahduin kyllä nopeasti, kun kutsuttiin sisään. Olin pukenut päälleni trikoo housut ja lähes polvi pitkän villapaidan. Päivän mittaan ne osoittautuivat vallan sopivaksi vaatetukseksi. Tippaletku käteen ja taas odottelua. Sydämen seurantalaput ja odottelua. Vatsa oli kauhian kipeä jo, mutta jotenkin ajatus siitä, että tämä olisi kohta ohi piti minut hyvän tuulisena ja puheliaana.

Lopultakin operaatio. Housut pois, letkut kiinni ja pöydälle. Emättimen puhdistus vaihe on kuulemma ikävin, mutta ei se minusta paljoa huonosta seksistä eronnut XD Tökkivät jollain kaapimella ja vedenpaineella puhtaaksi. Sitten puudutus aine sisään, että neulalla seinämän läpi meno ei tunnu pahalta, rauhoittavaa suoneen ja menoksi. Oletin, että sen paksun neulan työntäminen emättimen seinämän läpi olisi ollut ikävämpääkin? Se ei siis oikeastaan tuntunut pahalta. Munasarjan "kuoren" läpi meno sen sijaan - Noh se sattui. Sanottiin kyllä, että minulla oli harvinaisen paksu seinämä.

Rakkuloiden tyhjäksi imeminen yksi kerrallaan ei ollut paha, niin kauan kuin rauhoittava vaikutti. Välillä jopa tuntui, että voisin nukahtaa samalla kun seurasin ruudulta ultran kautta neulan etenemistä ja kuinka musta pallo toisensa jälkeen hävisi ja koeputkilot täyttyivät verensekaiselle, ehkä hieman vaahtoisella nesteellä.

Rakkuloita oli kuitenkin paljon. Oltiin vasta oikealla puolella, kun keräystä suorittava lääkäri ilmoitti, että nyt on koossa jo 35kpl. Olin hiukan hämmentynyt? Ei kai niitä enempää kuulunutkaan olla, mutta tämä oli vasta toinen puoli? ja näin ruudulta, että kaikkia ei edes tyhjennetty. " Vain suurimmat ja kauneimmat"  Oli siis kulunut jo hyvän aikaa ja minun rauhoittavani alkoi hävitä. Lihakseni jännittyivät ja sain uuden annoksen, mutta se ei enää auttanut samalla tavalla. Silmät vuotivat kivusta, kun tunsin alipaineen rakkulaa tyhjättäessä.  Sain rauhoittavaa vielä pari kertaa ja tilanne alkoi tuntua loputtomalta. Kai sitä pitäisi sanoa, jos koskee? Sain hiukan moitteita siitä jälkikäteen, mutta olen huono valittamaan sellaisessa tilanteessa. Sitä aina miettii, että kyllä minä vielä tämän kestän ja sitten ultraa kääntämällä löytyykin uusi rypäs... Lopulta se kuitenkin loppui. Enkä ollut ihan varma, että siksikö etten enää olisi kestänyt vai koska rakkulat loppuivat?

Loppu saldo kerättyjä soluja oli 65kpl. Aika huimaa. Oli jotenkin hassu nähdä ne siellä töissä olevat ihmiset niin iloisina ja innoissaan, kun on jotenkin tottunut sellaisiin karuihin ja kuiviin hoitajiin ja lääkäreihin. Toisaalta se oli mukavaa. Tunti todella kärsineensä syystä. Yksi hoitaja jopa toi minulle DNKYn hajuveden, en tiedä onko klinikan tapa kiittää, mutta minusta tuntui kuin olisi itse ollut lahjan antaja ja kiitti ihan sydämestään. En päässyt itse ylös pöydältä, kun huimasi, mutta käveleminen onnistui joten kuten. Sain siteen, koska veren vuoto on kuulemma tavallista. Tuntui hassulta. Ei kukaan ennen ollut avannut ja irroittanut kuukautissuojia paukkaksistaan valmiiksi minulle!  En minä kuitenkaan vuotanut, kuin ihan tipan koko päivänä.

Kun rauhoittavan vaikutus todella loppui alkoi ne oikeat kivut. Hypättiin aika suoraan siihen hetkeen, että sattuu niin paljon, että toivoo kuolevansa. En siis toivonut, mutta kaikki kivun lopettava alkaa tuntua hyvältä ratkaisulta. Minulla on kuitenkin hyvä tapa reakoida kipuun. Minä nimittäin jähmetyn ja nukahdan. Unessa se ei niin satu ja paraneminenkin on nopeampaa. Nukahtamisen ongelma oli vaan se, että tippa ehti loppua ja nostaa verta takaisin pussiin, kun eihän sitä kukaan vahtinut nukkuessani.

Klinikalla oli sellainen ihana lämpötyyny jolla sai painaa mahaa! Se oli kyllä paljon parempi kuin mikään lääke! Kuukautiskivuissanikin mielummin menen istumaan kuumaan ammeeseen kuin syön särkylääkkeitä, mutta nyt ei ole enää ammetta.

Minut patisteltiin syömään jotain heti puolenpäivän jälkeen ja kyllähän se ruoka jo maistuikin ja vihreä tee sopi kuin nenäpäähän siihe  tilanteeseen. Join parilitraa vettä ja nukahdin taas.  Lääkäri kävi kirjoittamassa minulle sairaslomaa pariksi päiväksi ja sain kerjättyä myös Litalgine reseptin (paras särkylääke naisten vaivoihin) Yhden aikaan sain luvan lähteä kotiin. Kaveri teki ison palveluksen ja kävi heittämässä minut ystäväni asunnolle (voi kun vihasin mukulakivi katuja juuri tuolla matkalla!). En ollut palauttanut kämppiksen avaimia illalla, kun tiesin tarvitsevani niitä vielä. Kämppis olikin vielä täydessä unessa kun tulin ovesta. Ystäväni oli jo lähtenyt töihin, joten menin myös nukkumaan.

Joskus 15 aikaan aloin saada tekstiviestiä, että ihan sama miten kipeä olet, niin sinun täytyy syödä! Niimpä sitten 16 aikaan kokeilin pukeutua ja raahauduin matalissa kengissäni (ekaa kertaa aikoihin) kamppiin syömään hyvässä seurassa^^ Suklaa leivokset auttaa! vinkkinä tuleville luovuttajille=DD Kävin myös hakemassa Litalgineni ja suuntasin noin 19 aikaan takaisin nukkumaan. Nukuinkin sitten oikestaan seuraavaan puoleenpäivään ja lähdin Kouvolaan junalla. Ei ollutkovin fiksua lähteä yksin. Oli sairaan kipeä ja meinasin pyörtyä laiturille, mutta onneksi täällä päässä oli sitten hakija ja vahtija vastassa.

Tänään perjantainakaan en ole vielä kunnossa, vaikka normaali toipumisaika onkin se pari päivää. Lääkäri tosin sanoi jo, että lauantainakin on ihan luonnollista olla vielä kipeä, koska rakkuloita oli niin paljon ja ne ilmeisesti paranevat niin, että ne ensin täyttyvät nesteellä (siksi paljon juomista - painokin nousi 3kg)

Huomenna olisi töitä. Opetan itämaista tanssia, että vähän pelottaa, mutta enköhän minä selviä huomiseksi^^

Tämän ei ole tarkoitus olla kauhutarina, vaikka minulle aika raskaaksi koituikin. Kerron siis, että minun kanssani yhtäaikaa oli keräyksessä nainen joka pääsi lähtemään kotiin lähes suoraan operaatiosta, eikä vaikuttanut mitenkään rampalta (versus minä joka käveli seiniäpitkin ja kaksinkerroin) Toisille siis helpompaa.

Viimeinen pommi ennen lähtöäni oli kotihoito ohjeet. Paljon lepoa, ei kiertäviä liikkeitä tai painavia nostoja, paljon nestettä. Seuraavat kuukautiset tulee noin 2vkn päästä ja ennen sitä EI SEKSIÄ, koska infektio vaara ja raskauden todennäköisyys normaalista 20% poiketen 93% O.O Joo-o en olis halunnutkaan. Lisäks alkoholi kiellettiin niin kauna kun syö kipulääkkeitä. Kas kummaa? olis heti tehnyt mieli vetää perseet vaik en ole jaksanut juoda aikoihin. Selibaatti käsky tuli aika puskista. Kaikesta muusta oli ollut puhetta aiemmin, mutta tuo mätkästiin naamalle vasta kun olin jo takki päällä nojailemassa hissin kaiteeseen? Ei sillä, että niin kauan kun sattuu tulisi mieleenkään sorkkiä sisuksia millään ulkoisella. Tässä vaiheessa en ole uskaltanut edes sormeani sisääni työntää, minkä yleensä teen ihan pimpsaa pestessäkin (en pelkästään runkatessa te pervot!) Jotenkin pelottaa se, että mitä sieltä löytyy, että tuntuuko se piikin sisään meno reikä jotenkin jne...mutta se nyt vaan on elämää=)

Vaikka tämä on ohi nyt, niin koitan vielä jossain vaiheessa tuoda esiin niitä ajatuksia, mitkä ajoivat minut tähän.

Niin ja minut otettiin kansainväliseen hedelmällisyystutkimukseen koehenkilöksi=)