Ensimmäistä kertaa...en edes muista miten pitkään aikaan kuukautiseni alkoivat kivuttomasti ja 30 päivää edellisten alkamisesta! Siis täysin normaalisti!
Luovutus hoidosta siis ilmeisesti oli hyötyä! Nyt ei koetut kivut tunnu enää niin pahalta, kun on olemassa mahdollisuus, että se todella auttoi ja tästä eteen päin tilanne vaan paranee.
Onnellinen nyt <3
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Jälkitarkstus
Masu on ollut herkkä. Kuukautiset eivät tule. Sairastan hiivatulehdusta vähän väliä. Olen niin herkkä, että tunsin tarvetta mennä juttelemaan siitä…
Stressi saa minut sairastumaan fyysisesti ja edelleen massuun sattuu!
Aloin jo pyöritellä, mitä eksoottisimpia ideoita päässäni, siitä mitä kaikkea on voinut tapahtua. Ensin pelkäsin raskautta ja seuraavaksi lapsettomuutta. Ei sillä, että minulla olisi suuria suunnitelmia hankkia lapsia, vaikka silloin kun hormonitoiminta oli aktiivisimmillaan se alkoi tuntua hyvältä vaihtoehdolta - siis jos sillä pääsisi kivusta. Siitä huolimatta se mahdollisuuden poistuminen. Minä ehkä pystyisin elämään sen kanssa. Osaisin elää, niin etten tuntisi tarvetta lisääntyä - tiedän sen, mutta jotenkin tuntisin itseni vajaaksi, vähemmän naiseksi. En ymmärtäisi miestä, joka haluaisi minut.
Omasta päätöksestä lapseton on kuitenkin eriasia, kuin olosuhteiden pakosta lapseton ja jos se syy lapsettomuuteen olisi minussa, niin sillä toisella puoliskollahan olisi mahdollisuus valita. Enkä haluaisi, että kukaan uhraisi unelmansa lapsista vain ollakseen kanssani. Kun puhutaan, että elämässä täytyy tehdä kompromisseja, niin se ei silti tarkoita unelmista luopumista.
Siispä, jos rakastuisin mieheen, joka aivan ehdotttomasti tahtoisi lapsia tai lapsen, haluisin kyetä sen tälle antamaan.
Kun olin niin kipeä, että en kyennyt nousemaan sängystä ja minulla oli 38 asteen kuume päätin mennä lääkäriin. En kuitenkaan mennyt, koska se helpotti taas, niin kuin se aina tekee. Ovulaation aikaan nostaa kuumetta ja kipuilee, mutta katoaa parissa päivässä. Näin se on ollut viimevuoden maaliskuusta saakka. Kohta vuoden siis. Kyllähän siihen muutamat kuukautiset mahtuvat tilanteen toistuvuutta havainnollistamaan.
Asun Kouvolassa ja aiemmat kokemukseni aluesairaalasta, jotenkin estivät minua menemästä. Halusin mennä lääkärille, jolle ei tarvitsisi ensin pitää luentoa siitä mikä minulla on, mistä se johtuu ja mitä sille on tehty.
Viime lauantaina aloin lukemaan Kouvolan yksityislääkäreistä, mutten oikein saanut tolkkua ajanvarausjärjestemästä. Muistin kuitenkin, että klinikka (fertinova) jonne luovutuksen tein, oli halunnut tehdä oman jälkitarkastuksensa. Ajattelin, että siitä on hyvä aloittaa, vaikka sieltä ohjattaisiinkin eteenpäin.
Kun maanantai aamuna soitin Fertinovalle ja puhelimeen vastsi se suloinen ranskattareksi pukeutuva sihteerikkö tunsin oloni jo jotenkin turvalliseksi. Kerrottakoon, että tässä vaiheessa olin jo diagnosoinut itselleni sisäsynnytin tuehduksen.
Aikaa en saanut haluamalleni päivälle perjantaiksi, mutta koska minulla oli jo niin suuri huoli, niin päätin joustaa kaikesta muusta elämästäni ja sainkin ajan keskiviikko aamulle. Tiistai iltana vietin syntymäpäiviäni, joten ei ehkä paras mahdollinen ratkaisu. Mistään suurista alkoholin nauttimis kinkereistä ei ollut kuitenkaan kyse, vaan enemmänkin kakku kahveista.
Niin minä löysin itseni istumasta junassa 6.22 aamulla menossa Helsinkiin. Onni on kyetä nukkumaan junassa! Tikkurilassa alkoivat vatsa kivut. Nyt ne kuitenkin tuntuivat enemmänkin kuukautiskivuilta. En kuitenkaan ollut enää kärryillä kierrostani, joten en voinut olla varma. Kipitin läpi jäisen Helsingin ja saavuin klinikalle hieman etuajassa. Ilmoittautumispisteen tytön punaiset huulet olivat hieman levinneet, aivan kun tämä olisi suudellut himokkaasti, mutta jotenkin se hymyilytti. Istuin odottamaan ja harvinaislaatuisesti ehdin nähdä pariskuntia, jotka olivat hakemassa hoitoa. Olin jotenkin kuvitellut lasten suurhaluajat jotenkin erilaisiksi. Jotenkin pehmeämmiksi ehkä?
Pariskunnat tuntuivat kuitenkin olevan ikien huippu menestyjiä kaikilla muilla elämän alueilla: pitkiä, kauniita, laitettuja, hoikkia ja merkkivaatteissa. Toisaalta, ehkä sitä panostaa klinikka käynteihin.
Luovutuksessa minulle omahoitajana toiminut Riittakin meni ohi ja kyseli vointia. Vedet nousivat silmiin, joten saatoin todeta, että joo todellakin menkat tulossa.
Siitä on kyllä tullut minulle sellainen herkkä kohta? Pystyn olemaan iloinen ja puhelias, kunnes joku kysyy miten voin, silloin tulee helposti itku, jota ei meinaa pystyä välttämään, vaikka kuinka pidättelisi.
Lopulta Nilklasen huoneen ovi kuitenkin avautui ja minut kutsuttiin sisään. Kerroin kaikki vaivani ja käytiib läpi Kouvolassa tehdyt hoidot. Oli hiukan sitä mieltä, että miua on hoidettu päin persettä. Kun neste alkoi kertyä vatsaonteloon sitä olisi piänyt poistaa sieltä, jolloin kivut olisivat helpottaneet, suurinosa hormooneista poitunut ja parantumisprosessi nopeutunut. Minun olisi pitänyt pystyä tervehtymään kahdessa pivässä, kun nyt siihen meni lähes kolmeviikkoa…luonto kuitenkin korjaa nämä asiat lopulta, vaikka hoidettaisiin kuinka väärin.
Nyt näyttää myös siltä, että epäsäännöllisenä pitämäni kuukautiskierto onkin vakiintunut 7vkn mittaiseksi. Tänään ultrassa keltarauhasrakkula oli 25mm ja kohdun limakalvo noin 10mm eli pois pitäisi jo tulla…Kyllähän ne kivut ja tunne purkaukset sitä jo enteilevätkin.
Kaikki katsottiin ja kohtu ja sen kaula ja emätin ja munasarjat, kaikki olivat palautuneet normaaliksi ja olivat "puhtaat ja siistit" ei mitään merkkejä tulehduksesta siis. Sain kuitenkin kolme kappaletta reseptillä olevia hiivalääke reseptejä, vaikka arveli sen uusiutumisen johtuvan kehon ph tasapainon happamuudesta - ei siis mistään poikkeavasta, niin ja varoitusteksti hiivalääkkeissä, joka sanoo, että hakeudu lääkäriin, jos hiiva on näin ja näin usein, on kuulemma potaskaa. Niitä saa syödä aina kun tarvitsee. Ne eivät vahingoita elimistöä - hoitavat vaan. Jotkut diabeetikot joutuvat kuulemma syömään niitä jatkuvaan, kun sokeri on hiivan ruokaa.
Sain myös keltahormooni reseptin, jolla minun tulisi korjata kuukautisrytmini, kun se on nyt liian pitkä. Itsestään se palautuu puolenvuoden sisään, mutta hormoneilla saisin sen hoidettua kolmessa kuukaudessa. Silloin kipujen ei tulisi olla niin kovat. Mutta oman harkinnan mukaan.
Mietin vielä haluank tunkea itseeni mitään uusia hormoneja….
Kaikenkaikkiaan lohdullista todeta, että kaikki on kunnossa. Emättimen herkkyyskin johtuu kuulemma enemmän hormoneista, vähän kuin nännit ovat arat kuukautisten aikaan, niin minulla arka on nyt koko kroppa - siis kosketusherkkä.
Eli se siitä rajusta seksistä ja rakastelua tilalle!
En kyllä tiedä osaanko enään….
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
"Hyvät teot ei jää rankaisematta"
Luvutuksesta nyt yli viikko. Huomenna "ehkä" kotiudun sairaalasta.
Miten tähän on tultu?
Olin aika huonona heti operaation jälkeen, mutta pidin sitä normaalina.
Ei sitä oikein osaa kuvitella miten paljon munarakkuloiden tökkiminen neulalla, emättimen seinämän läpi saa sattua ja mikä on liikaa. Eikä sitä osaa oikein ulkopuolinenkaan sanoa, kun ihmisillä on niin kovin erilaiset kipukynnykset. Sanottakoon minun kipukynnyksestäni, että olen kävellyt 3kk katkenneella sääriluulla ennen kuin tajusin mennä lääkäriin. (Tiedä auttaako käsittämään, mutta yritin) Niin kauan kun olin Helsingissä pysyin kuitenkin tolpillani, koska näin ihmisiä ja siis no tavallaan sitä pakottaa itsensä sosialisoimaan jne. Ajattelin, että olen ihan ok ja voin lähteä.
Kävellessä kassien kanssa juna-asemalle heikotti. Ajattelin, että pitää syödä. Menin syömään. En saanut oikein mitään alas. Lähdin kuitenkin. Melkein pyörryin asemalaiturille. Ajattelin sen johtuvan jälkihoito-ohjeen "älä nosta mitään" uhmaamisesta. En kuitenkaan uskaltanut pyöräillä Kouvolan asemalta kotiin vaan jätin pyörän asemalle (missä se toivottavasti on edelleen) ja hyppäsin kaverin kyytiin.
Seuraavat päivät vietin nukkuen lähes vuorokauden ympäri. Syöden ja nukkuen. Välillä oli huonompi olo sitten taas parempi. Lauantai aamuna hyppäsin ylös virkeänä ja painelin suihkuun. Melkein pyörryin sinne. Soitin ja peruin tuntini siltä päivältä. Ei se olisi ollut hyväksi, saati reilua opiskelijoitani kohtaan. Korvaan ne kyllä jossain vaiheessa. Sunnuntaina en enää saanut ruokaa pysymään sisälläni. Olin syönyt paljon särkylääkkeitä ja oletin huonon olon johtuvan niistä ja päätin olla syömättä. Ei oikeastaan edes sattunut yhtään enempää eli lääkkeet eivät olleet auttaneet mitään. Lähdin päivystykseen, jossa jouduin odottamaan 40min edes pääsyä ilmoittautumaan. Tuntui, että kuolen sinne odotusaulaan. Ilmoittautuminen, pissatesti ja takaisin aulaan. Mistä pääsin alle vartissa jo pitkälleen ja ensiapuun.
Tulehdusarvot oli 20 eli koholla, muttei paha. Kuumetta asteen verran ja syke ja paineet ihan persiillään. Pääsin siis seurantaan. Mahaa paineltiin. Ympärys oli tällä hetkellä siis jo lähemmäs meteriä ja pinta kova. Lääkäresitä kukaan ei oikein tuntunut ymmärtävän mitä minulle oli keskiviikkona tehty ja moni panikin minut selittämään koko munasolujen luovutuksen juurta jaksain. Silmistä kuitenkin näkyi, että kiinnostusta ei oikein ollut. Päätettiin hoitaa kipua, kun paikalla ei sunnuntaina ollut yhtään gynekologia. Sainkin vaikka minkä laisia lääkkeitä, niin tipassa kuin piikkinäkin. Mikään ei auttanut, mutta jossain vaiheessa tuntui, etten tunne enää mitään muuta kuin kivun ja päätin valehdella olevani ok. Yllättäen 18 jälkeen illalla aloin oksentaa. Mitään en ollut syönyt, mutta olo oli niin huono, että sattikin tuli ulos. Syytin lääkkeitä. Puolen yön aikaan minut kotiutettiin.
Aamulla soitin suoraan naisten polille. Josta ensin koitettiin sanoa, että pitää mennä hoitamaan sinne klinikalle missä tehty, mutta kutsuttiin lopulta osastolle. Sain Diagnoosini tunnin sisään. "Hyperstimulaatio tila."
"Munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymä
Ainoa varsinaiseen hormonihoitoon liittyvä haitta on ”munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymäksi” kutsuttu tila, lyhennettynä OHSS. Tällöin munasolujen irtoamisen tai punktion jälkeen munasarjat täyttyvät uudelleen nesteellä, kasvavat ja kipeytyvät. OHSS:n voi aiheuttaa mikä tahansa ovulaation induktioon käytetty lääke. OHSS:n oireina esiintyy vatsakipua, turvotusta, pahoinvointia, oksentelua ja joskus hengitysvaikeuksia.
Vakavimpiin hyperstimulaatiotilanteisiin liittyy nesteen kertyminen erityisesti vatsaonteloon. Lievänä OHSS on melko yleinen, vaikeana onneksi varsin harvinainen (alle 1% hoitokierroista).
Hyperstimulaation ennakoiminen on hankalaa, koska se ei välttämättä liity käytetyn lääkeannoksen suuruuteen tai hoidon kestoon. Riskiryhmän potilaita ovat kuitenkin nuoret, normaalipainoiset naiset sekä PCO-potilaat. Gonadotropiinien käyttöön liittyvä OHSS-riski näyttää tehokkaan ultraääniseurannan myötä pienentyneen. Lievissä tapauksissa hoidoksi riittää lepo, vaikeissa tarvitaan sairaalahoitoa. "
Sitten olenkin ollut osastolla. Koko elämän aikatauluthan ovat nyt ihan päin prinkkalaa, mutta minkäs teet. Hyvät teot ei jää rankaisematta. Hienoa kuulua edes johonkin ryhmään, jota on alle prosentti XD
No joo...veri on kuitenkin kuin hyytelöä vaikka saan 2,5l nestettä suoraan suoneen päivässä ja veren ohennus pistoksia...Kyllä se tästä.
Elän toivossa, että huomenna pääsisin jo kotiin ja suihkuun!
Miten tähän on tultu?
Olin aika huonona heti operaation jälkeen, mutta pidin sitä normaalina.
Ei sitä oikein osaa kuvitella miten paljon munarakkuloiden tökkiminen neulalla, emättimen seinämän läpi saa sattua ja mikä on liikaa. Eikä sitä osaa oikein ulkopuolinenkaan sanoa, kun ihmisillä on niin kovin erilaiset kipukynnykset. Sanottakoon minun kipukynnyksestäni, että olen kävellyt 3kk katkenneella sääriluulla ennen kuin tajusin mennä lääkäriin. (Tiedä auttaako käsittämään, mutta yritin) Niin kauan kun olin Helsingissä pysyin kuitenkin tolpillani, koska näin ihmisiä ja siis no tavallaan sitä pakottaa itsensä sosialisoimaan jne. Ajattelin, että olen ihan ok ja voin lähteä.
Kävellessä kassien kanssa juna-asemalle heikotti. Ajattelin, että pitää syödä. Menin syömään. En saanut oikein mitään alas. Lähdin kuitenkin. Melkein pyörryin asemalaiturille. Ajattelin sen johtuvan jälkihoito-ohjeen "älä nosta mitään" uhmaamisesta. En kuitenkaan uskaltanut pyöräillä Kouvolan asemalta kotiin vaan jätin pyörän asemalle (missä se toivottavasti on edelleen) ja hyppäsin kaverin kyytiin.
Seuraavat päivät vietin nukkuen lähes vuorokauden ympäri. Syöden ja nukkuen. Välillä oli huonompi olo sitten taas parempi. Lauantai aamuna hyppäsin ylös virkeänä ja painelin suihkuun. Melkein pyörryin sinne. Soitin ja peruin tuntini siltä päivältä. Ei se olisi ollut hyväksi, saati reilua opiskelijoitani kohtaan. Korvaan ne kyllä jossain vaiheessa. Sunnuntaina en enää saanut ruokaa pysymään sisälläni. Olin syönyt paljon särkylääkkeitä ja oletin huonon olon johtuvan niistä ja päätin olla syömättä. Ei oikeastaan edes sattunut yhtään enempää eli lääkkeet eivät olleet auttaneet mitään. Lähdin päivystykseen, jossa jouduin odottamaan 40min edes pääsyä ilmoittautumaan. Tuntui, että kuolen sinne odotusaulaan. Ilmoittautuminen, pissatesti ja takaisin aulaan. Mistä pääsin alle vartissa jo pitkälleen ja ensiapuun.
Tulehdusarvot oli 20 eli koholla, muttei paha. Kuumetta asteen verran ja syke ja paineet ihan persiillään. Pääsin siis seurantaan. Mahaa paineltiin. Ympärys oli tällä hetkellä siis jo lähemmäs meteriä ja pinta kova. Lääkäresitä kukaan ei oikein tuntunut ymmärtävän mitä minulle oli keskiviikkona tehty ja moni panikin minut selittämään koko munasolujen luovutuksen juurta jaksain. Silmistä kuitenkin näkyi, että kiinnostusta ei oikein ollut. Päätettiin hoitaa kipua, kun paikalla ei sunnuntaina ollut yhtään gynekologia. Sainkin vaikka minkä laisia lääkkeitä, niin tipassa kuin piikkinäkin. Mikään ei auttanut, mutta jossain vaiheessa tuntui, etten tunne enää mitään muuta kuin kivun ja päätin valehdella olevani ok. Yllättäen 18 jälkeen illalla aloin oksentaa. Mitään en ollut syönyt, mutta olo oli niin huono, että sattikin tuli ulos. Syytin lääkkeitä. Puolen yön aikaan minut kotiutettiin.
Aamulla soitin suoraan naisten polille. Josta ensin koitettiin sanoa, että pitää mennä hoitamaan sinne klinikalle missä tehty, mutta kutsuttiin lopulta osastolle. Sain Diagnoosini tunnin sisään. "Hyperstimulaatio tila."
"Munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymä
Ainoa varsinaiseen hormonihoitoon liittyvä haitta on ”munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymäksi” kutsuttu tila, lyhennettynä OHSS. Tällöin munasolujen irtoamisen tai punktion jälkeen munasarjat täyttyvät uudelleen nesteellä, kasvavat ja kipeytyvät. OHSS:n voi aiheuttaa mikä tahansa ovulaation induktioon käytetty lääke. OHSS:n oireina esiintyy vatsakipua, turvotusta, pahoinvointia, oksentelua ja joskus hengitysvaikeuksia.
Vakavimpiin hyperstimulaatiotilanteisiin liittyy nesteen kertyminen erityisesti vatsaonteloon. Lievänä OHSS on melko yleinen, vaikeana onneksi varsin harvinainen (alle 1% hoitokierroista).
Hyperstimulaation ennakoiminen on hankalaa, koska se ei välttämättä liity käytetyn lääkeannoksen suuruuteen tai hoidon kestoon. Riskiryhmän potilaita ovat kuitenkin nuoret, normaalipainoiset naiset sekä PCO-potilaat. Gonadotropiinien käyttöön liittyvä OHSS-riski näyttää tehokkaan ultraääniseurannan myötä pienentyneen. Lievissä tapauksissa hoidoksi riittää lepo, vaikeissa tarvitaan sairaalahoitoa. "
Sitten olenkin ollut osastolla. Koko elämän aikatauluthan ovat nyt ihan päin prinkkalaa, mutta minkäs teet. Hyvät teot ei jää rankaisematta. Hienoa kuulua edes johonkin ryhmään, jota on alle prosentti XD
No joo...veri on kuitenkin kuin hyytelöä vaikka saan 2,5l nestettä suoraan suoneen päivässä ja veren ohennus pistoksia...Kyllä se tästä.
Elän toivossa, että huomenna pääsisin jo kotiin ja suihkuun!
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Viides merkintä
Tiistai iltana matkasin junalla Helsinkiin, kun auton ajaminen ei kuulemma olisi ollut suositeltavaa operaation jälkeen. Vatsa oli jo todella kipeä tässä vaiheessa ja olin kiitollinen etten ollut vielä myynyt ihan kaikkia 48 numeron farkkujani pois. Olen siis nyt kokoa 42, en vieläkään mikään pieni tyttö, mutta tuon pömppämahan kanssa tarvitsi jo suurempia housuja. Kipu lääkkeitä en uskaltanut syödä, kun vissiin panadol oli ainut, mikä ei sisältänyt mitään haitallista keräyksen kannalta ja niitä minulla ei sattunut olemaan.
(Niin ja niille sadoille kysymyksille aiheesta "miksi se muka noin pömpöttää?" vastaan nyt yleisesti tässä, että perus tilavuuslaskua! Jos vatsassa on munarakkuloita 38kpl ja jokaisen rakkulan halkaisija on noin 30mm niin laske siitä! Kyllähän ne tilaa vie!=DD)
Soitin ystävälleni jo tuntia ennen saapumistani. Ei vastausta, oletin tämän olevan töissä. Pasilasta soittaessani löi luurin korvaan. Aloin huolestua, koska oli jo myöhä, olin kipeä ja minulla oli painava kassi. Yleensä matkustan pelkällä käsilaukulla, mutta olin hamstrannut koulutarvikkeita mukaan, että vaikka olen poissa voin tehdä tehtäviä - toisin kävi. Joskus ilta kymmenen jälkeen keksin, että ystäväni kämppis on baarissa töissä ja sattui olemaan vuorossakin, joten sain avaimet ja pääsin rauhoittumaan. Ystäväni tuli täysin zombi tilassa kotiin puolenyön jälkeen ja sammui saman tien.
Nukuin yllättävän hyvin, vaikka heräilikin tarkistamaan kelloa aina parintunnin välein. Teen niin aina kun on tilaisuus, jonka takia ei vaan voi nukkua pommiin. Kämppis tuli silloin viideltä aamulla, jonka jälkeen en saanut enää oikein unta, kun mietin vaan kaikkia valmisteluja. Nousinkin ennen kuin kello soi ja olin Cafe Esplanadissa aamiaisella heti 8 jälkeen. Tuntui oudolta olla juomatta kahvia sielä. Kahvia ei siis saa juoda ennen luovutusta. Ostin mukaan myös eväsboxin.
Paikalla olin juuri ajoissa, mutta silti jouduin odottamaan aulassa ties kuinka kauan. Fertinovalla on jotenkin sellainen hiljainen ja rauhallinen tunnelma, että tunnun aina nukahtavan odotushuoneen sohvalle. Niin kävi nytkin. Havahduin kyllä nopeasti, kun kutsuttiin sisään. Olin pukenut päälleni trikoo housut ja lähes polvi pitkän villapaidan. Päivän mittaan ne osoittautuivat vallan sopivaksi vaatetukseksi. Tippaletku käteen ja taas odottelua. Sydämen seurantalaput ja odottelua. Vatsa oli kauhian kipeä jo, mutta jotenkin ajatus siitä, että tämä olisi kohta ohi piti minut hyvän tuulisena ja puheliaana.
Lopultakin operaatio. Housut pois, letkut kiinni ja pöydälle. Emättimen puhdistus vaihe on kuulemma ikävin, mutta ei se minusta paljoa huonosta seksistä eronnut XD Tökkivät jollain kaapimella ja vedenpaineella puhtaaksi. Sitten puudutus aine sisään, että neulalla seinämän läpi meno ei tunnu pahalta, rauhoittavaa suoneen ja menoksi. Oletin, että sen paksun neulan työntäminen emättimen seinämän läpi olisi ollut ikävämpääkin? Se ei siis oikeastaan tuntunut pahalta. Munasarjan "kuoren" läpi meno sen sijaan - Noh se sattui. Sanottiin kyllä, että minulla oli harvinaisen paksu seinämä.
Rakkuloiden tyhjäksi imeminen yksi kerrallaan ei ollut paha, niin kauan kuin rauhoittava vaikutti. Välillä jopa tuntui, että voisin nukahtaa samalla kun seurasin ruudulta ultran kautta neulan etenemistä ja kuinka musta pallo toisensa jälkeen hävisi ja koeputkilot täyttyivät verensekaiselle, ehkä hieman vaahtoisella nesteellä.
Rakkuloita oli kuitenkin paljon. Oltiin vasta oikealla puolella, kun keräystä suorittava lääkäri ilmoitti, että nyt on koossa jo 35kpl. Olin hiukan hämmentynyt? Ei kai niitä enempää kuulunutkaan olla, mutta tämä oli vasta toinen puoli? ja näin ruudulta, että kaikkia ei edes tyhjennetty. " Vain suurimmat ja kauneimmat" Oli siis kulunut jo hyvän aikaa ja minun rauhoittavani alkoi hävitä. Lihakseni jännittyivät ja sain uuden annoksen, mutta se ei enää auttanut samalla tavalla. Silmät vuotivat kivusta, kun tunsin alipaineen rakkulaa tyhjättäessä. Sain rauhoittavaa vielä pari kertaa ja tilanne alkoi tuntua loputtomalta. Kai sitä pitäisi sanoa, jos koskee? Sain hiukan moitteita siitä jälkikäteen, mutta olen huono valittamaan sellaisessa tilanteessa. Sitä aina miettii, että kyllä minä vielä tämän kestän ja sitten ultraa kääntämällä löytyykin uusi rypäs... Lopulta se kuitenkin loppui. Enkä ollut ihan varma, että siksikö etten enää olisi kestänyt vai koska rakkulat loppuivat?
Loppu saldo kerättyjä soluja oli 65kpl. Aika huimaa. Oli jotenkin hassu nähdä ne siellä töissä olevat ihmiset niin iloisina ja innoissaan, kun on jotenkin tottunut sellaisiin karuihin ja kuiviin hoitajiin ja lääkäreihin. Toisaalta se oli mukavaa. Tunti todella kärsineensä syystä. Yksi hoitaja jopa toi minulle DNKYn hajuveden, en tiedä onko klinikan tapa kiittää, mutta minusta tuntui kuin olisi itse ollut lahjan antaja ja kiitti ihan sydämestään. En päässyt itse ylös pöydältä, kun huimasi, mutta käveleminen onnistui joten kuten. Sain siteen, koska veren vuoto on kuulemma tavallista. Tuntui hassulta. Ei kukaan ennen ollut avannut ja irroittanut kuukautissuojia paukkaksistaan valmiiksi minulle! En minä kuitenkaan vuotanut, kuin ihan tipan koko päivänä.
Kun rauhoittavan vaikutus todella loppui alkoi ne oikeat kivut. Hypättiin aika suoraan siihen hetkeen, että sattuu niin paljon, että toivoo kuolevansa. En siis toivonut, mutta kaikki kivun lopettava alkaa tuntua hyvältä ratkaisulta. Minulla on kuitenkin hyvä tapa reakoida kipuun. Minä nimittäin jähmetyn ja nukahdan. Unessa se ei niin satu ja paraneminenkin on nopeampaa. Nukahtamisen ongelma oli vaan se, että tippa ehti loppua ja nostaa verta takaisin pussiin, kun eihän sitä kukaan vahtinut nukkuessani.
Klinikalla oli sellainen ihana lämpötyyny jolla sai painaa mahaa! Se oli kyllä paljon parempi kuin mikään lääke! Kuukautiskivuissanikin mielummin menen istumaan kuumaan ammeeseen kuin syön särkylääkkeitä, mutta nyt ei ole enää ammetta.
Minut patisteltiin syömään jotain heti puolenpäivän jälkeen ja kyllähän se ruoka jo maistuikin ja vihreä tee sopi kuin nenäpäähän siihe tilanteeseen. Join parilitraa vettä ja nukahdin taas. Lääkäri kävi kirjoittamassa minulle sairaslomaa pariksi päiväksi ja sain kerjättyä myös Litalgine reseptin (paras särkylääke naisten vaivoihin) Yhden aikaan sain luvan lähteä kotiin. Kaveri teki ison palveluksen ja kävi heittämässä minut ystäväni asunnolle (voi kun vihasin mukulakivi katuja juuri tuolla matkalla!). En ollut palauttanut kämppiksen avaimia illalla, kun tiesin tarvitsevani niitä vielä. Kämppis olikin vielä täydessä unessa kun tulin ovesta. Ystäväni oli jo lähtenyt töihin, joten menin myös nukkumaan.
Joskus 15 aikaan aloin saada tekstiviestiä, että ihan sama miten kipeä olet, niin sinun täytyy syödä! Niimpä sitten 16 aikaan kokeilin pukeutua ja raahauduin matalissa kengissäni (ekaa kertaa aikoihin) kamppiin syömään hyvässä seurassa^^ Suklaa leivokset auttaa! vinkkinä tuleville luovuttajille=DD Kävin myös hakemassa Litalgineni ja suuntasin noin 19 aikaan takaisin nukkumaan. Nukuinkin sitten oikestaan seuraavaan puoleenpäivään ja lähdin Kouvolaan junalla. Ei ollutkovin fiksua lähteä yksin. Oli sairaan kipeä ja meinasin pyörtyä laiturille, mutta onneksi täällä päässä oli sitten hakija ja vahtija vastassa.
Tänään perjantainakaan en ole vielä kunnossa, vaikka normaali toipumisaika onkin se pari päivää. Lääkäri tosin sanoi jo, että lauantainakin on ihan luonnollista olla vielä kipeä, koska rakkuloita oli niin paljon ja ne ilmeisesti paranevat niin, että ne ensin täyttyvät nesteellä (siksi paljon juomista - painokin nousi 3kg)
Huomenna olisi töitä. Opetan itämaista tanssia, että vähän pelottaa, mutta enköhän minä selviä huomiseksi^^
Tämän ei ole tarkoitus olla kauhutarina, vaikka minulle aika raskaaksi koituikin. Kerron siis, että minun kanssani yhtäaikaa oli keräyksessä nainen joka pääsi lähtemään kotiin lähes suoraan operaatiosta, eikä vaikuttanut mitenkään rampalta (versus minä joka käveli seiniäpitkin ja kaksinkerroin) Toisille siis helpompaa.
Viimeinen pommi ennen lähtöäni oli kotihoito ohjeet. Paljon lepoa, ei kiertäviä liikkeitä tai painavia nostoja, paljon nestettä. Seuraavat kuukautiset tulee noin 2vkn päästä ja ennen sitä EI SEKSIÄ, koska infektio vaara ja raskauden todennäköisyys normaalista 20% poiketen 93% O.O Joo-o en olis halunnutkaan. Lisäks alkoholi kiellettiin niin kauna kun syö kipulääkkeitä. Kas kummaa? olis heti tehnyt mieli vetää perseet vaik en ole jaksanut juoda aikoihin. Selibaatti käsky tuli aika puskista. Kaikesta muusta oli ollut puhetta aiemmin, mutta tuo mätkästiin naamalle vasta kun olin jo takki päällä nojailemassa hissin kaiteeseen? Ei sillä, että niin kauan kun sattuu tulisi mieleenkään sorkkiä sisuksia millään ulkoisella. Tässä vaiheessa en ole uskaltanut edes sormeani sisääni työntää, minkä yleensä teen ihan pimpsaa pestessäkin (en pelkästään runkatessa te pervot!) Jotenkin pelottaa se, että mitä sieltä löytyy, että tuntuuko se piikin sisään meno reikä jotenkin jne...mutta se nyt vaan on elämää=)
Vaikka tämä on ohi nyt, niin koitan vielä jossain vaiheessa tuoda esiin niitä ajatuksia, mitkä ajoivat minut tähän.
Niin ja minut otettiin kansainväliseen hedelmällisyystutkimukseen koehenkilöksi=)
(Niin ja niille sadoille kysymyksille aiheesta "miksi se muka noin pömpöttää?" vastaan nyt yleisesti tässä, että perus tilavuuslaskua! Jos vatsassa on munarakkuloita 38kpl ja jokaisen rakkulan halkaisija on noin 30mm niin laske siitä! Kyllähän ne tilaa vie!=DD)
Soitin ystävälleni jo tuntia ennen saapumistani. Ei vastausta, oletin tämän olevan töissä. Pasilasta soittaessani löi luurin korvaan. Aloin huolestua, koska oli jo myöhä, olin kipeä ja minulla oli painava kassi. Yleensä matkustan pelkällä käsilaukulla, mutta olin hamstrannut koulutarvikkeita mukaan, että vaikka olen poissa voin tehdä tehtäviä - toisin kävi. Joskus ilta kymmenen jälkeen keksin, että ystäväni kämppis on baarissa töissä ja sattui olemaan vuorossakin, joten sain avaimet ja pääsin rauhoittumaan. Ystäväni tuli täysin zombi tilassa kotiin puolenyön jälkeen ja sammui saman tien.
Nukuin yllättävän hyvin, vaikka heräilikin tarkistamaan kelloa aina parintunnin välein. Teen niin aina kun on tilaisuus, jonka takia ei vaan voi nukkua pommiin. Kämppis tuli silloin viideltä aamulla, jonka jälkeen en saanut enää oikein unta, kun mietin vaan kaikkia valmisteluja. Nousinkin ennen kuin kello soi ja olin Cafe Esplanadissa aamiaisella heti 8 jälkeen. Tuntui oudolta olla juomatta kahvia sielä. Kahvia ei siis saa juoda ennen luovutusta. Ostin mukaan myös eväsboxin.
Paikalla olin juuri ajoissa, mutta silti jouduin odottamaan aulassa ties kuinka kauan. Fertinovalla on jotenkin sellainen hiljainen ja rauhallinen tunnelma, että tunnun aina nukahtavan odotushuoneen sohvalle. Niin kävi nytkin. Havahduin kyllä nopeasti, kun kutsuttiin sisään. Olin pukenut päälleni trikoo housut ja lähes polvi pitkän villapaidan. Päivän mittaan ne osoittautuivat vallan sopivaksi vaatetukseksi. Tippaletku käteen ja taas odottelua. Sydämen seurantalaput ja odottelua. Vatsa oli kauhian kipeä jo, mutta jotenkin ajatus siitä, että tämä olisi kohta ohi piti minut hyvän tuulisena ja puheliaana.
Lopultakin operaatio. Housut pois, letkut kiinni ja pöydälle. Emättimen puhdistus vaihe on kuulemma ikävin, mutta ei se minusta paljoa huonosta seksistä eronnut XD Tökkivät jollain kaapimella ja vedenpaineella puhtaaksi. Sitten puudutus aine sisään, että neulalla seinämän läpi meno ei tunnu pahalta, rauhoittavaa suoneen ja menoksi. Oletin, että sen paksun neulan työntäminen emättimen seinämän läpi olisi ollut ikävämpääkin? Se ei siis oikeastaan tuntunut pahalta. Munasarjan "kuoren" läpi meno sen sijaan - Noh se sattui. Sanottiin kyllä, että minulla oli harvinaisen paksu seinämä.
Rakkuloiden tyhjäksi imeminen yksi kerrallaan ei ollut paha, niin kauan kuin rauhoittava vaikutti. Välillä jopa tuntui, että voisin nukahtaa samalla kun seurasin ruudulta ultran kautta neulan etenemistä ja kuinka musta pallo toisensa jälkeen hävisi ja koeputkilot täyttyivät verensekaiselle, ehkä hieman vaahtoisella nesteellä.
Rakkuloita oli kuitenkin paljon. Oltiin vasta oikealla puolella, kun keräystä suorittava lääkäri ilmoitti, että nyt on koossa jo 35kpl. Olin hiukan hämmentynyt? Ei kai niitä enempää kuulunutkaan olla, mutta tämä oli vasta toinen puoli? ja näin ruudulta, että kaikkia ei edes tyhjennetty. " Vain suurimmat ja kauneimmat" Oli siis kulunut jo hyvän aikaa ja minun rauhoittavani alkoi hävitä. Lihakseni jännittyivät ja sain uuden annoksen, mutta se ei enää auttanut samalla tavalla. Silmät vuotivat kivusta, kun tunsin alipaineen rakkulaa tyhjättäessä. Sain rauhoittavaa vielä pari kertaa ja tilanne alkoi tuntua loputtomalta. Kai sitä pitäisi sanoa, jos koskee? Sain hiukan moitteita siitä jälkikäteen, mutta olen huono valittamaan sellaisessa tilanteessa. Sitä aina miettii, että kyllä minä vielä tämän kestän ja sitten ultraa kääntämällä löytyykin uusi rypäs... Lopulta se kuitenkin loppui. Enkä ollut ihan varma, että siksikö etten enää olisi kestänyt vai koska rakkulat loppuivat?
Loppu saldo kerättyjä soluja oli 65kpl. Aika huimaa. Oli jotenkin hassu nähdä ne siellä töissä olevat ihmiset niin iloisina ja innoissaan, kun on jotenkin tottunut sellaisiin karuihin ja kuiviin hoitajiin ja lääkäreihin. Toisaalta se oli mukavaa. Tunti todella kärsineensä syystä. Yksi hoitaja jopa toi minulle DNKYn hajuveden, en tiedä onko klinikan tapa kiittää, mutta minusta tuntui kuin olisi itse ollut lahjan antaja ja kiitti ihan sydämestään. En päässyt itse ylös pöydältä, kun huimasi, mutta käveleminen onnistui joten kuten. Sain siteen, koska veren vuoto on kuulemma tavallista. Tuntui hassulta. Ei kukaan ennen ollut avannut ja irroittanut kuukautissuojia paukkaksistaan valmiiksi minulle! En minä kuitenkaan vuotanut, kuin ihan tipan koko päivänä.
Kun rauhoittavan vaikutus todella loppui alkoi ne oikeat kivut. Hypättiin aika suoraan siihen hetkeen, että sattuu niin paljon, että toivoo kuolevansa. En siis toivonut, mutta kaikki kivun lopettava alkaa tuntua hyvältä ratkaisulta. Minulla on kuitenkin hyvä tapa reakoida kipuun. Minä nimittäin jähmetyn ja nukahdan. Unessa se ei niin satu ja paraneminenkin on nopeampaa. Nukahtamisen ongelma oli vaan se, että tippa ehti loppua ja nostaa verta takaisin pussiin, kun eihän sitä kukaan vahtinut nukkuessani.
Klinikalla oli sellainen ihana lämpötyyny jolla sai painaa mahaa! Se oli kyllä paljon parempi kuin mikään lääke! Kuukautiskivuissanikin mielummin menen istumaan kuumaan ammeeseen kuin syön särkylääkkeitä, mutta nyt ei ole enää ammetta.
Minut patisteltiin syömään jotain heti puolenpäivän jälkeen ja kyllähän se ruoka jo maistuikin ja vihreä tee sopi kuin nenäpäähän siihe tilanteeseen. Join parilitraa vettä ja nukahdin taas. Lääkäri kävi kirjoittamassa minulle sairaslomaa pariksi päiväksi ja sain kerjättyä myös Litalgine reseptin (paras särkylääke naisten vaivoihin) Yhden aikaan sain luvan lähteä kotiin. Kaveri teki ison palveluksen ja kävi heittämässä minut ystäväni asunnolle (voi kun vihasin mukulakivi katuja juuri tuolla matkalla!). En ollut palauttanut kämppiksen avaimia illalla, kun tiesin tarvitsevani niitä vielä. Kämppis olikin vielä täydessä unessa kun tulin ovesta. Ystäväni oli jo lähtenyt töihin, joten menin myös nukkumaan.
Joskus 15 aikaan aloin saada tekstiviestiä, että ihan sama miten kipeä olet, niin sinun täytyy syödä! Niimpä sitten 16 aikaan kokeilin pukeutua ja raahauduin matalissa kengissäni (ekaa kertaa aikoihin) kamppiin syömään hyvässä seurassa^^ Suklaa leivokset auttaa! vinkkinä tuleville luovuttajille=DD Kävin myös hakemassa Litalgineni ja suuntasin noin 19 aikaan takaisin nukkumaan. Nukuinkin sitten oikestaan seuraavaan puoleenpäivään ja lähdin Kouvolaan junalla. Ei ollutkovin fiksua lähteä yksin. Oli sairaan kipeä ja meinasin pyörtyä laiturille, mutta onneksi täällä päässä oli sitten hakija ja vahtija vastassa.
Tänään perjantainakaan en ole vielä kunnossa, vaikka normaali toipumisaika onkin se pari päivää. Lääkäri tosin sanoi jo, että lauantainakin on ihan luonnollista olla vielä kipeä, koska rakkuloita oli niin paljon ja ne ilmeisesti paranevat niin, että ne ensin täyttyvät nesteellä (siksi paljon juomista - painokin nousi 3kg)
Huomenna olisi töitä. Opetan itämaista tanssia, että vähän pelottaa, mutta enköhän minä selviä huomiseksi^^
Tämän ei ole tarkoitus olla kauhutarina, vaikka minulle aika raskaaksi koituikin. Kerron siis, että minun kanssani yhtäaikaa oli keräyksessä nainen joka pääsi lähtemään kotiin lähes suoraan operaatiosta, eikä vaikuttanut mitenkään rampalta (versus minä joka käveli seiniäpitkin ja kaksinkerroin) Toisille siis helpompaa.
Viimeinen pommi ennen lähtöäni oli kotihoito ohjeet. Paljon lepoa, ei kiertäviä liikkeitä tai painavia nostoja, paljon nestettä. Seuraavat kuukautiset tulee noin 2vkn päästä ja ennen sitä EI SEKSIÄ, koska infektio vaara ja raskauden todennäköisyys normaalista 20% poiketen 93% O.O Joo-o en olis halunnutkaan. Lisäks alkoholi kiellettiin niin kauna kun syö kipulääkkeitä. Kas kummaa? olis heti tehnyt mieli vetää perseet vaik en ole jaksanut juoda aikoihin. Selibaatti käsky tuli aika puskista. Kaikesta muusta oli ollut puhetta aiemmin, mutta tuo mätkästiin naamalle vasta kun olin jo takki päällä nojailemassa hissin kaiteeseen? Ei sillä, että niin kauan kun sattuu tulisi mieleenkään sorkkiä sisuksia millään ulkoisella. Tässä vaiheessa en ole uskaltanut edes sormeani sisääni työntää, minkä yleensä teen ihan pimpsaa pestessäkin (en pelkästään runkatessa te pervot!) Jotenkin pelottaa se, että mitä sieltä löytyy, että tuntuuko se piikin sisään meno reikä jotenkin jne...mutta se nyt vaan on elämää=)
Vaikka tämä on ohi nyt, niin koitan vielä jossain vaiheessa tuoda esiin niitä ajatuksia, mitkä ajoivat minut tähän.
Niin ja minut otettiin kansainväliseen hedelmällisyystutkimukseen koehenkilöksi=)
lauantai 15. lokakuuta 2011
Neljäs merkintä
Nyt alkaa jo pelottaa, kun huomenna pitää jo lähteä Helsinkiin =S
Keräys on siis keskiviikko aamuna, niin katson fiksummaksi mennä ajoissa paikalle, niin en ainakaan myöhästy. Massu on ollut tänään kamalan kipeä, kun viimeinen hormoni piikki oli eilen aamulla. Äsken pistin niin sanotun "irrotus" piikin. Vaikka olen jo itseäni monta viikkoa piikittänyt, niin tuossa oli jo haastetta, kun ei ollukaan se kynä, vaan ihan oikea neula! Jouduin lisäksi sotkemaan liuoksen itse ja se tuntui ihan hirveältä pistää itse nahkaan, kun oli ainakin 3 kertaa paksumpi neula! Ei se tietysti ole mitään siihen keräys neulaan...
Sain paikan minne mennä Helsingissä toipumaan, mutta joudun selviytymään sinne näillä näkymin itse...Harkitsen kyllä vakavasti ottavani taxin kaupungin reunalta toiselle siirryttäessä XD
Hormonit kyl vaikuttaa. Olen hölmönä kiintynyt vatsaani ja tunnun näkevän pieniä lapsia kaikkialla. Tässä kerrottakoon, että en ole normaalisti mikään lapsi rakas ihminen, joten voin vaan nauraa näille omille hormonaalisille reaktioilleni!
Massu on siis aika valtaisa ja olen esitellyt sitä tänään vähän kaikille niin jaanpa sen teidänkin kanssanne!
Tavallaan etsin jotain, joka hoivaisi minua ja jolle voisin olla surkea ja kipeä, mutta eräs ystäväni sai minut ajattelemaan tätä toisin, että olen niin vahva ja selviän itse. Että ihan hyvin minä pärjään itsekseni. Ja pakko sanoa, että jos kyseinen henkilö uskoo minusta sellaista, niin minähän kävelen sitten vaikka jalat poikki hänän luokseen, enkä valita. En ole heikko. Pelkään silti, mutta sehän on tervettä...Se että luin valmistautumis ja jälkihoito ohjeita, ei ollut kyllä tippaakaan avuliasta: "jos...niin mene heti sairaalaan, tai jos...ota yhteyttä sairaalaan...jne." Eli riskejä on...
Huomisen olen kuitenkin vielä koulussa ja nään ehkä isoveljeäni, jota en ole nähnyt taas kohta vuoteen! <3 toivotaan että pääsee, vaikka se tarkoittaisikin siivoamista aamulla^^
Kiitän ja kuittaan^^
PS. Aiemmin virtsatulehdukseksi epäilemäni vaiva onkin ehkä vain tuosta massun turpoamisesta. Juoksen nimittäin pissalla koko ajan! Luulen, että se painaa rakkoa jotenkin...
Keräys on siis keskiviikko aamuna, niin katson fiksummaksi mennä ajoissa paikalle, niin en ainakaan myöhästy. Massu on ollut tänään kamalan kipeä, kun viimeinen hormoni piikki oli eilen aamulla. Äsken pistin niin sanotun "irrotus" piikin. Vaikka olen jo itseäni monta viikkoa piikittänyt, niin tuossa oli jo haastetta, kun ei ollukaan se kynä, vaan ihan oikea neula! Jouduin lisäksi sotkemaan liuoksen itse ja se tuntui ihan hirveältä pistää itse nahkaan, kun oli ainakin 3 kertaa paksumpi neula! Ei se tietysti ole mitään siihen keräys neulaan...
Sain paikan minne mennä Helsingissä toipumaan, mutta joudun selviytymään sinne näillä näkymin itse...Harkitsen kyllä vakavasti ottavani taxin kaupungin reunalta toiselle siirryttäessä XD
Hormonit kyl vaikuttaa. Olen hölmönä kiintynyt vatsaani ja tunnun näkevän pieniä lapsia kaikkialla. Tässä kerrottakoon, että en ole normaalisti mikään lapsi rakas ihminen, joten voin vaan nauraa näille omille hormonaalisille reaktioilleni!
Massu on siis aika valtaisa ja olen esitellyt sitä tänään vähän kaikille niin jaanpa sen teidänkin kanssanne!
Tavallaan etsin jotain, joka hoivaisi minua ja jolle voisin olla surkea ja kipeä, mutta eräs ystäväni sai minut ajattelemaan tätä toisin, että olen niin vahva ja selviän itse. Että ihan hyvin minä pärjään itsekseni. Ja pakko sanoa, että jos kyseinen henkilö uskoo minusta sellaista, niin minähän kävelen sitten vaikka jalat poikki hänän luokseen, enkä valita. En ole heikko. Pelkään silti, mutta sehän on tervettä...Se että luin valmistautumis ja jälkihoito ohjeita, ei ollut kyllä tippaakaan avuliasta: "jos...niin mene heti sairaalaan, tai jos...ota yhteyttä sairaalaan...jne." Eli riskejä on...
Huomisen olen kuitenkin vielä koulussa ja nään ehkä isoveljeäni, jota en ole nähnyt taas kohta vuoteen! <3 toivotaan että pääsee, vaikka se tarkoittaisikin siivoamista aamulla^^
Kiitän ja kuittaan^^
PS. Aiemmin virtsatulehdukseksi epäilemäni vaiva onkin ehkä vain tuosta massun turpoamisesta. Juoksen nimittäin pissalla koko ajan! Luulen, että se painaa rakkoa jotenkin...
perjantai 14. lokakuuta 2011
Kolmas merkintä
Perjantain ultrassa näkyi ainakin 28 munarakkulaa, jotka mitä todennäköisemmin tulevat kasvamaan täysikokoisiksi munasoluiksi. Sanottakoon mittakaavasta sen verran, että viikkoa ennen ne olivat jo 10mm kokoisia ja nyt lähes kolmin kertaistuneet! Alkaa näyttää siltä, että odottaisin lapsia=D Tavallaan odotankin tietysti - geneettisiä ainakin. Siis viehän tuollainen rypäleterttu jo tilaa. Parina päivänä on hiukan kipuillutkin, mutta se on kuulemma normaalia. Ei mitään sietämätöntä, mutta hyvin samanlaista kipua kuin enne kuukautisiakin (miehille tämä ei tietysti kerro mitään. Anteeksi. Se kun nyt kuitenkin on vähän sama kuin yrittäisi selittää kädettömälle miltä tuntuu kun sormea kutittaa.)
Annostani nyt kuitenkin laskettiin entisestään, koska ei tarkoituksena ole kasvattaa kuin se n.6 munasolua/per luovutus kerta. Lääkäri sielä repi hiuksijaan ja ihmetteli, että miten 90kg tytöllä, jolle annetaan 60kg tytön annos, voi kasvaa koko repertuaali, vaikka ei sillä 60kiloisellakaan riittäisi kaikkien kasvattamiseen. Toivotaan, että kaikki nyt menee hyvin kuitenkin. Niin tarkennan, että annos oli 150 ml ja nyt se laskettiin 100ml.
Nyt on enään yksi piikitys jäljellä tätä. Sitten 24h tauko ja niin sanottu irrotuspiikki. Keskiviikkona sitten keräys, mikä tietenkin pelottaa. Varsinkin kun viime käynnillä käytiin läpi lääkeallergiat ja puhuttiin siitä päivästä. En kuulemma saa ajaa autoa enää samana päivänä ja muutenkin olisi hyvä, jos saisin saattajan, joka huolehtisi minusta toimenpiteen jälkeen. Ilmeisesti tulen olemaan kipeä ja lääketokkurassa. Tällähetekellä näyttää vähän huonolta, mutta on sitä ennenkin selvitty itsekseen!
On se tietysti vähän kurjaa aina vastata noihin "onko joku jolle voi soittaa?" kysymyksiin, että ei. On minulla kavereita, mutta olen ilmeisesti liian ylpeä pyytämään apua moiseen. Varsinkin kun tämä ei ole mitään sellaista, mihin olisin tahtomattani joutunut. Jotenkin helpompi olla heikko, jollekkin vieraalle ihmiselle, kuin sellaiselle, joka on tottunut näkemään minut vahvana ja luottaa siihen.
Ylimääräinen ongelmakin ilmeni. Olen melko varma, että minulla on taas alkava virtsatulehdus, enkä tiedä voiko antibiootteja syödä tämän hoidon yhteydessä, jos ei niin on kestettävä karpalomehulla keskiviikkoon, jonka seurauksena olen tietysti tublasti kipeämpi, mutta kyllä se tästä taas. Kerron sitten kuinka kävi.
Ai niin! Niille joita raha-asiat tässä kiinnostaa: Minä opiskelijana tulen saamaan tästä kaikesta 250e josta miinustetaan verot. Mistään suurista summista ei siis ole kyse. Olen tosin kuullut, että joillain ovat korvaukset nousseet 800e. Ilmeisesti liittyy tulonmenetyskorvauksiin. Kilometrit käynneistä ilmeisesti myös korvataan, mutta siitä ei vielä ole ollut puhetta.
Niin ja laskeskelin tuossa, että kun tilasto on, että joka viides luovutettu munasolu päätyy lapseksi saakka, niin teoriassa kannan nyt viittä tulevaa tattijalkaa! Ihan jännä ajatus sinänsä...
Annostani nyt kuitenkin laskettiin entisestään, koska ei tarkoituksena ole kasvattaa kuin se n.6 munasolua/per luovutus kerta. Lääkäri sielä repi hiuksijaan ja ihmetteli, että miten 90kg tytöllä, jolle annetaan 60kg tytön annos, voi kasvaa koko repertuaali, vaikka ei sillä 60kiloisellakaan riittäisi kaikkien kasvattamiseen. Toivotaan, että kaikki nyt menee hyvin kuitenkin. Niin tarkennan, että annos oli 150 ml ja nyt se laskettiin 100ml.
Nyt on enään yksi piikitys jäljellä tätä. Sitten 24h tauko ja niin sanottu irrotuspiikki. Keskiviikkona sitten keräys, mikä tietenkin pelottaa. Varsinkin kun viime käynnillä käytiin läpi lääkeallergiat ja puhuttiin siitä päivästä. En kuulemma saa ajaa autoa enää samana päivänä ja muutenkin olisi hyvä, jos saisin saattajan, joka huolehtisi minusta toimenpiteen jälkeen. Ilmeisesti tulen olemaan kipeä ja lääketokkurassa. Tällähetekellä näyttää vähän huonolta, mutta on sitä ennenkin selvitty itsekseen!
On se tietysti vähän kurjaa aina vastata noihin "onko joku jolle voi soittaa?" kysymyksiin, että ei. On minulla kavereita, mutta olen ilmeisesti liian ylpeä pyytämään apua moiseen. Varsinkin kun tämä ei ole mitään sellaista, mihin olisin tahtomattani joutunut. Jotenkin helpompi olla heikko, jollekkin vieraalle ihmiselle, kuin sellaiselle, joka on tottunut näkemään minut vahvana ja luottaa siihen.
Ylimääräinen ongelmakin ilmeni. Olen melko varma, että minulla on taas alkava virtsatulehdus, enkä tiedä voiko antibiootteja syödä tämän hoidon yhteydessä, jos ei niin on kestettävä karpalomehulla keskiviikkoon, jonka seurauksena olen tietysti tublasti kipeämpi, mutta kyllä se tästä taas. Kerron sitten kuinka kävi.
Ai niin! Niille joita raha-asiat tässä kiinnostaa: Minä opiskelijana tulen saamaan tästä kaikesta 250e josta miinustetaan verot. Mistään suurista summista ei siis ole kyse. Olen tosin kuullut, että joillain ovat korvaukset nousseet 800e. Ilmeisesti liittyy tulonmenetyskorvauksiin. Kilometrit käynneistä ilmeisesti myös korvataan, mutta siitä ei vielä ole ollut puhetta.
Niin ja laskeskelin tuossa, että kun tilasto on, että joka viides luovutettu munasolu päätyy lapseksi saakka, niin teoriassa kannan nyt viittä tulevaa tattijalkaa! Ihan jännä ajatus sinänsä...
maanantai 10. lokakuuta 2011
Toinen merkintä
Tänään oli sitten taas seuranta käynti. Tuntui kyllä kohtuullisen turhalta reissulta. Menin Helsinkiin jo sunnuntai iltana, kun kaveri oli kutsunut luokseen viettään koti-iltaa ja viekkuun nukkuun. Kun pääsin perille, soitin missä hän menee ja tulikin kotiin pian puhelun jälkeen, mutta ei riisunut edes kenkiään, vaan antoi avaimet käteen ja ilmoitti, että on treffit. Se siitä kivasta koti illasta sitten...=( Muutenkin tuntui, ettei edes nähnyt minua...niin no ymmärrettävää sinänsä. Enhän minä harmistustani viitsinyt näyttää ,kun iloinen asiahan sen pitäisi olla, että löytää ihmisen joka kiinnostaa niin paljon... Vaikka sisimmässäni kyllä ajattelin, että vastahan tätä entisestä riesasta päästiin!
Noh menin sitten syömään yksin ja yritin saada Helsingin kavereita kiinni, mutta kukapa enää sunnuntai iltana 20 jälkeen olisi liikenteessä? Luovutin ja menin kämpille lukemaan blogeja aivan liian suurelta näytöltä...Kaveri tuli onneksi jo 22 jälkeen, vaikka en ollut "tuun mie yöks kuitenkin" lausetta ottanut kovin tosissani. Ei tainnut vieläkään huomata minua. Makasin sohvalla lähes sammumis pisteessä, kun treffi seura piti jälki kiittelyä/puintia fb chatissa. Puolenyön jälkeen mentiin nukkumaan. Taas kerran aivan liian myöhään, mutta sielä nukun jotenkin aina todella hyvin. Kai se vaan on kun toinen on siinä... (hormoni kommentti!)
Aamulla nousin ja piikitin itseni ja lähdin kävelemään fertinovalle. Edes hengitys ei pätkinyt , kun lähdin. Olin perillä vähän liiankin aikaisin, kun tuntui, että henkilökunta valui sisään yhtäaikaa. Sisäisessä ultrassa olin ja hyvältä näytti. Kypsyvien munarakkuloiden määrä oli laskenut siihen n.12 per puoli ja koko oli se 10mm. Minulla, kun oli niitä alunperin niin paljon (yli 30 per puoli) on annokseni ollut hiukan normaalia pienenpi eli 150 (onko ne nyt grammoja va millilitroja?) Pelkona oli siis, että jos ne kaikki lähtevät kypsymään isoiksi saakka niin olen teholla turvonneen mahan kanssa, mutta ei siis mitään tällaista vaan se sopivat 12kpl. Tosin nyt on pelko, että riittääkö tuo hormoni annos kasvattamaan ne kaikki, mutta ei kuulemma uskalla nostaakkaan.
Oikealle puolelle vatsaa on jotenkin kivuttomampi pistää, en tiedä miksi. Olen sitten pistänytkin sen 3/4 oikealle puolelle. Niin tämä hormonipistoshan tulee samanlaisesta kynästä, mitä diabeetikot käyttävät ja hormoni pistetään navan alle vatsa makkaraan. Pistos kohtaa vaan pitäisi vaihdella, ettei tule iho-ongelmia, mutta en minä ainakaan ole minkäänlaista ärsytystä vatsanseudulla huomannut. Tosin minun iho paraneekin tosi nopeasti. Varmaan johtuu tuosta iänikuisesta aknesta...Kuitenkin, oikealla puolella oli se 15 kpl kasvavia rakkuloita eli 3 enemmän kuin toisella, että luulempa, että sillä pistoskohdalla on väliä.
Minä olen niitä naisia, jotka tuntee mitä munasarjoissa tapahtuu eli olen siis aina tuntenut ovulaationi. Nyt olen jotenkin erityisen tietoinen munasarjoistani. Ehkä sekin kun niitä on nähnyt ruudulla pariin kertaan viikossa vaikuttaa, mutta varsinkin pistoksen jälkeen ja sitten uudestaan illalla, ei tunnu varsinaista kipua, mutta tietynlaista painetta? Tänäänkin kun vedin tanssituntejani niin olin koko ajan inhottavan tietoinen siitä, kun vatsalihakset puristavat munasarjoja. Ei varsinaisesti häiritsevää, mutta tiedostettavaa kuitenkin.
Perjantaina olisi taas ultra aamulla ja torstaina minulla olisi vapaa-päivä, mutta empä ole tuntenut itseäni kovin tervetulleeksi minnekkään nyt niin ehkä parempi vain mennä käymään aamulla...Vaikka olishan se kiva mennä jo vaikka keskiviikkona ja viettää aikaa! Mutta joo =) onhan tätä koulu hommaakin. En tiedä johtuuko hormoneista, mutta sain tänään mielettömän inspiraation tehdä kristallikruunu valaisin sarjaani ja olenkin tässä illan googlaillut mistä saisin halvimmat ja kauneimmat kristallit ja selvittänyt halogeeni liitäntöjä, kun kristalli ja halogeeni valaisimet vaan ovat minusta niin hyvä combo! Mutta sanon, että ainakin vielä pidän koko hommaa salatieteenä, vaikka en ihan kokematon niidenkään kanssa ole. Normi lamput olis helpommat, mutta pitäähän elämässä olla haastetta!
Kirjoittelen taas=)
Noh menin sitten syömään yksin ja yritin saada Helsingin kavereita kiinni, mutta kukapa enää sunnuntai iltana 20 jälkeen olisi liikenteessä? Luovutin ja menin kämpille lukemaan blogeja aivan liian suurelta näytöltä...Kaveri tuli onneksi jo 22 jälkeen, vaikka en ollut "tuun mie yöks kuitenkin" lausetta ottanut kovin tosissani. Ei tainnut vieläkään huomata minua. Makasin sohvalla lähes sammumis pisteessä, kun treffi seura piti jälki kiittelyä/puintia fb chatissa. Puolenyön jälkeen mentiin nukkumaan. Taas kerran aivan liian myöhään, mutta sielä nukun jotenkin aina todella hyvin. Kai se vaan on kun toinen on siinä... (hormoni kommentti!)
Aamulla nousin ja piikitin itseni ja lähdin kävelemään fertinovalle. Edes hengitys ei pätkinyt , kun lähdin. Olin perillä vähän liiankin aikaisin, kun tuntui, että henkilökunta valui sisään yhtäaikaa. Sisäisessä ultrassa olin ja hyvältä näytti. Kypsyvien munarakkuloiden määrä oli laskenut siihen n.12 per puoli ja koko oli se 10mm. Minulla, kun oli niitä alunperin niin paljon (yli 30 per puoli) on annokseni ollut hiukan normaalia pienenpi eli 150 (onko ne nyt grammoja va millilitroja?) Pelkona oli siis, että jos ne kaikki lähtevät kypsymään isoiksi saakka niin olen teholla turvonneen mahan kanssa, mutta ei siis mitään tällaista vaan se sopivat 12kpl. Tosin nyt on pelko, että riittääkö tuo hormoni annos kasvattamaan ne kaikki, mutta ei kuulemma uskalla nostaakkaan.
Oikealle puolelle vatsaa on jotenkin kivuttomampi pistää, en tiedä miksi. Olen sitten pistänytkin sen 3/4 oikealle puolelle. Niin tämä hormonipistoshan tulee samanlaisesta kynästä, mitä diabeetikot käyttävät ja hormoni pistetään navan alle vatsa makkaraan. Pistos kohtaa vaan pitäisi vaihdella, ettei tule iho-ongelmia, mutta en minä ainakaan ole minkäänlaista ärsytystä vatsanseudulla huomannut. Tosin minun iho paraneekin tosi nopeasti. Varmaan johtuu tuosta iänikuisesta aknesta...Kuitenkin, oikealla puolella oli se 15 kpl kasvavia rakkuloita eli 3 enemmän kuin toisella, että luulempa, että sillä pistoskohdalla on väliä.
Minä olen niitä naisia, jotka tuntee mitä munasarjoissa tapahtuu eli olen siis aina tuntenut ovulaationi. Nyt olen jotenkin erityisen tietoinen munasarjoistani. Ehkä sekin kun niitä on nähnyt ruudulla pariin kertaan viikossa vaikuttaa, mutta varsinkin pistoksen jälkeen ja sitten uudestaan illalla, ei tunnu varsinaista kipua, mutta tietynlaista painetta? Tänäänkin kun vedin tanssituntejani niin olin koko ajan inhottavan tietoinen siitä, kun vatsalihakset puristavat munasarjoja. Ei varsinaisesti häiritsevää, mutta tiedostettavaa kuitenkin.
Perjantaina olisi taas ultra aamulla ja torstaina minulla olisi vapaa-päivä, mutta empä ole tuntenut itseäni kovin tervetulleeksi minnekkään nyt niin ehkä parempi vain mennä käymään aamulla...Vaikka olishan se kiva mennä jo vaikka keskiviikkona ja viettää aikaa! Mutta joo =) onhan tätä koulu hommaakin. En tiedä johtuuko hormoneista, mutta sain tänään mielettömän inspiraation tehdä kristallikruunu valaisin sarjaani ja olenkin tässä illan googlaillut mistä saisin halvimmat ja kauneimmat kristallit ja selvittänyt halogeeni liitäntöjä, kun kristalli ja halogeeni valaisimet vaan ovat minusta niin hyvä combo! Mutta sanon, että ainakin vielä pidän koko hommaa salatieteenä, vaikka en ihan kokematon niidenkään kanssa ole. Normi lamput olis helpommat, mutta pitäähän elämässä olla haastetta!
Kirjoittelen taas=)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)