Luvutuksesta nyt yli viikko. Huomenna "ehkä" kotiudun sairaalasta.
Miten tähän on tultu?
Olin aika huonona heti operaation jälkeen, mutta pidin sitä normaalina.
Ei sitä oikein osaa kuvitella miten paljon munarakkuloiden tökkiminen neulalla, emättimen seinämän läpi saa sattua ja mikä on liikaa. Eikä sitä osaa oikein ulkopuolinenkaan sanoa, kun ihmisillä on niin kovin erilaiset kipukynnykset. Sanottakoon minun kipukynnyksestäni, että olen kävellyt 3kk katkenneella sääriluulla ennen kuin tajusin mennä lääkäriin. (Tiedä auttaako käsittämään, mutta yritin) Niin kauan kun olin Helsingissä pysyin kuitenkin tolpillani, koska näin ihmisiä ja siis no tavallaan sitä pakottaa itsensä sosialisoimaan jne. Ajattelin, että olen ihan ok ja voin lähteä.
Kävellessä kassien kanssa juna-asemalle heikotti. Ajattelin, että pitää syödä. Menin syömään. En saanut oikein mitään alas. Lähdin kuitenkin. Melkein pyörryin asemalaiturille. Ajattelin sen johtuvan jälkihoito-ohjeen "älä nosta mitään" uhmaamisesta. En kuitenkaan uskaltanut pyöräillä Kouvolan asemalta kotiin vaan jätin pyörän asemalle (missä se toivottavasti on edelleen) ja hyppäsin kaverin kyytiin.
Seuraavat päivät vietin nukkuen lähes vuorokauden ympäri. Syöden ja nukkuen. Välillä oli huonompi olo sitten taas parempi. Lauantai aamuna hyppäsin ylös virkeänä ja painelin suihkuun. Melkein pyörryin sinne. Soitin ja peruin tuntini siltä päivältä. Ei se olisi ollut hyväksi, saati reilua opiskelijoitani kohtaan. Korvaan ne kyllä jossain vaiheessa. Sunnuntaina en enää saanut ruokaa pysymään sisälläni. Olin syönyt paljon särkylääkkeitä ja oletin huonon olon johtuvan niistä ja päätin olla syömättä. Ei oikeastaan edes sattunut yhtään enempää eli lääkkeet eivät olleet auttaneet mitään. Lähdin päivystykseen, jossa jouduin odottamaan 40min edes pääsyä ilmoittautumaan. Tuntui, että kuolen sinne odotusaulaan. Ilmoittautuminen, pissatesti ja takaisin aulaan. Mistä pääsin alle vartissa jo pitkälleen ja ensiapuun.
Tulehdusarvot oli 20 eli koholla, muttei paha. Kuumetta asteen verran ja syke ja paineet ihan persiillään. Pääsin siis seurantaan. Mahaa paineltiin. Ympärys oli tällä hetkellä siis jo lähemmäs meteriä ja pinta kova. Lääkäresitä kukaan ei oikein tuntunut ymmärtävän mitä minulle oli keskiviikkona tehty ja moni panikin minut selittämään koko munasolujen luovutuksen juurta jaksain. Silmistä kuitenkin näkyi, että kiinnostusta ei oikein ollut. Päätettiin hoitaa kipua, kun paikalla ei sunnuntaina ollut yhtään gynekologia. Sainkin vaikka minkä laisia lääkkeitä, niin tipassa kuin piikkinäkin. Mikään ei auttanut, mutta jossain vaiheessa tuntui, etten tunne enää mitään muuta kuin kivun ja päätin valehdella olevani ok. Yllättäen 18 jälkeen illalla aloin oksentaa. Mitään en ollut syönyt, mutta olo oli niin huono, että sattikin tuli ulos. Syytin lääkkeitä. Puolen yön aikaan minut kotiutettiin.
Aamulla soitin suoraan naisten polille. Josta ensin koitettiin sanoa, että pitää mennä hoitamaan sinne klinikalle missä tehty, mutta kutsuttiin lopulta osastolle. Sain Diagnoosini tunnin sisään. "Hyperstimulaatio tila."
"Munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymä
Ainoa varsinaiseen hormonihoitoon liittyvä haitta on ”munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymäksi” kutsuttu tila, lyhennettynä OHSS. Tällöin munasolujen irtoamisen tai punktion jälkeen munasarjat täyttyvät uudelleen nesteellä, kasvavat ja kipeytyvät. OHSS:n voi aiheuttaa mikä tahansa ovulaation induktioon käytetty lääke. OHSS:n oireina esiintyy vatsakipua, turvotusta, pahoinvointia, oksentelua ja joskus hengitysvaikeuksia.
Vakavimpiin hyperstimulaatiotilanteisiin liittyy nesteen kertyminen erityisesti vatsaonteloon. Lievänä OHSS on melko yleinen, vaikeana onneksi varsin harvinainen (alle 1% hoitokierroista).
Hyperstimulaation ennakoiminen on hankalaa, koska se ei välttämättä liity käytetyn lääkeannoksen suuruuteen tai hoidon kestoon. Riskiryhmän potilaita ovat kuitenkin nuoret, normaalipainoiset naiset sekä PCO-potilaat. Gonadotropiinien käyttöön liittyvä OHSS-riski näyttää tehokkaan ultraääniseurannan myötä pienentyneen. Lievissä tapauksissa hoidoksi riittää lepo, vaikeissa tarvitaan sairaalahoitoa. "
Sitten olenkin ollut osastolla. Koko elämän aikatauluthan ovat nyt ihan päin prinkkalaa, mutta minkäs teet. Hyvät teot ei jää rankaisematta. Hienoa kuulua edes johonkin ryhmään, jota on alle prosentti XD
No joo...veri on kuitenkin kuin hyytelöä vaikka saan 2,5l nestettä suoraan suoneen päivässä ja veren ohennus pistoksia...Kyllä se tästä.
Elän toivossa, että huomenna pääsisin jo kotiin ja suihkuun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti