Puhun nyt niinkin mielipiteitä jakavasta luovuttamisesta kuin munasolu. En oikein tiedä, mitä tästä kertoisin, mutta haluaisin kuitenkin kertoa kokemuksistani, laskeakseni kynnystä seuraaville.
Prosessi alkoi jo viime maaliskuussa, kun otin yhteyttä Helsingissä toimivaan Fertinovaan. Kyseessä on siis yksityinen, pieni klinikka. Ensimmäinen yhteyden otto sieltä päin oli tunnustelua: "Haluatko nyt varmasti ryhtyä tähän?" Seuraavalla yhteyden otolla sain jo tapaamis ajan. Kun ensimmäistä kertaa istuin Fertinovan odotusaulassa oli jo toukokuu. Kyseessä ei ole siis millään muotoa nopea prosessi.
Ensimmäisellä käynnillä minulle oikeastaan vain kerrottiin omasta anatomiastani ja prosessin kulusta, että osaisin varautua. Kyseltiin vähän perinnöllisistä sairauksista ja kirjattiin ylös pituutta, silmien ja hiusten väriä, mahdollista vastaanottajaa varten. Ei ole siis kyse siitä, että lapsia saisi valita, vaan siitä, että klinikka yrittää saada tulevat äidit synnyttämään "uskottavia" lapsia.
Seuraavaan kertaan oli taas pitkä väli. Varmaan osittain siksi, että annetaan aikaa pohtia, mihin sitä onkaan ryhtymässä. Seuraava olikin psykologi. Kaikki luovuttajat käyvät psykologin kautta. En oikein tiedä, mitä sillä tunnin juttu tuokiolla pyritään varmistamaan, mutta kai se on hyvä kyseenalaistaa moisia valintoja. Olen kuulemman nuorin luovuttaja ikinä kyseisellä klinikalla ja tuntui, että psykologi yritti lähes kääntää päätäni aiheesta, mutta oli lopulta lähes tyytyväinen vastauksiini. Kysymyksiin kuuluu: "Miksi haluat luovuttaa?" "Miltä se tuntuu, että joku muu kasvattaa lastasi?" "Miltä tuntuu ajatus, että lapsi voi joskus olla yhteydessä sinuun?" "Mitä, jos paljastuu jokin fysiologinen seikka joka estää sinua saamasta lapsia?" siihen totesin, että parempi kai se nyt olisi paljastua kuin sitten, jos niitä joskus yrittää! Ja minusta olisi suorastaan mielenkiintoista tavata geneettisiä jälkeläisiään. Psykologi kysyi, että "entä, jos sinun tulevaisuuden perheesi ei katsoisi tätä hyvällä?" Kai minä itseni tunnen ja tuskin sellaiseen liittoon päädyn, joka tuomitsee tällaisen teon? ja lisäksi kun on uraputki, niin voi hyvinkin olla, että sitä on itse vähän liian kypsässä iässä havahtumassa siihen lasten tekoon ja sitten on itse saavana osapuolena sielä hedelmällisyysklinikalla! Olisihan se tietysti aika hassua...
Psykologin käynnin yhteydessä kirjoittelin alle papereita - tarkennan vielä, että hoidosta voi irtisanoutua milloin vain. Mutta siis esim. suostumus lesboparien hoidosta jne. papereita.
Seuraava käynti oli kaikki tartunta tauti testit. Se tarkoitti siis montaa putkiloa verta ja kupillisen pissaa. Tälläkin kerralla juteltiin pitkät pätkät. Kai se jotenkin kuuluu asiaan ja moni varmaan tarvitseekin jatkuvaa kannustusta.
Sitten taas lähes kolmen kuukauden mittainen tauko. Välillä puheluita, siitä milloin menkat ovat alkaneet, millaista vuotoa jne. Että olin selvästi seurannassa ja joku joka on munasoluani saamassa oli "ajastuksessa" eli hormoni toiminta yritetään tahdistaa samaan tahtiin.
Mutta sitten se lähtikin käyntiin! Oli gynekologilla käynti, jossa tehtiin sisäinen ultra ja katsottiin, että munasarjat on ok. Noh normaali naisella on kai 6-12 munarakkulaa per puoli...Minulla oli yhteensä yli 60. Että kyllähän noista joutaakin! Silloin annettiin myös ensimmäinen pistos ja näytettiin miten kynää käyttää. Sitten odoteltiin kuukautisia.
Tänään pistin jo toisen annoksen hormonia ja olen ollut ihmeen energinen ja harvinaisen tunteellinen koko ajan, mutta ei mirään kuumia aaltoja tai muita mystisiä sivuoireita. Kerron taas lisää kun etenee!
